​Helsinki City Marathonin palaute kiittävää ja kehittävää – rajuilma toi lisävauhtia

Helsinki City Marathon 2017 käytiin aluksi painostavassa hellesäässä ja lopulta rajuilman ja sateen merkeissä. HCM:n palautekysely lähetettiin kaikille maaliin tulleille juoksijoille ja lisäksi palautetta on voinut lähettää suoraan asiakaspalauteosoitteeseen. Kiitos kaikille palautetta antaneille. Palaute auttaa suunnittelemaan tulevan kevään Helsinki City Running Day -tapahtumaa 19.5.2018 ja antaa runsaasti hyvää tietoa kehityskohteista sekä hyvin sujuneista osioista.

Palautekyselyn vastauksia saatiin määräaikaan mennessä 670, vastausprosentin ollessa reilu 30 %. Naisten osuus vastaajista oli 35 % eli naiset vastasivat kyselyyn hiukan miehiä aktiivisemmin, kun heitä juoksijoista on 30 %. Vastaajia on tasaisesti kaikista ikäryhmistä.

Palautteen antaneiden kesken arvottiin kaksi Garmin Forerunner 235 -rannetietokonetta. Arvonnassa voittajat olivat Susanna P. ja Jussi L., joille on ilmoitettu voitosta.
 

HCM-juoksijat

Jopa 40 % juoksijoista oli mukana ensimmäisellä maratonillaan. Useita maratoneita juosseista 41 % oli mukana myös viime vuoden Helsinki City Marathonilla. Yli 10 maratonia juosseiden osuus nousee vuosi vuodelta, nyt heitä oli 17 % vastaajista.

HCM-juoksijat ovat tietoisia kuluttajia. Heille terveelliset elämäntavat ovat tärkeitä ja he suosivat mielellään kotimaisia tuotteita. Kuten HCR:n palautekyselyssäkin, ympäristövaikutusten huomioiminen on osallistujille erittäin tärkeää, joten SUL-juoksutapahtumien Ekokompassi-ympäristöjärjestelmään sitoutuminen nähtäneen juoksijoiden keskuudessa positiivisesti.

Tapahtumaan osallistumisen motiivina juoksijoiden tärkein syy on itsensä kannustaminen harjoittelemaan ja halu kokeilla omia fyysisiä rajojaan. Motiiveista eniten edellisvuosiin nähden kasvoi yleisen terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitäminen.

Oma suoritus ei tänä vuonna tyydyttänyt kuin 67 % vastaajia. Avoimissa kommenteissa haasteina mainittiin erityisesti juoksupäivälle osunut helle, joka aiheutti myös paljon keskeytyksiä.

Tapahtuman arviot

Tapahtuman osa-alueista arvostettiin eniten ilmoittautumista ja asiakaspalvelua, jopa 49 % vastaajista antaa sille arvosanan 10. Myös kisatoimistopalvelut ja reitin huolto saivat erinomaiset palautteet. Eniten kehitettävää jäi Kisahallin kumppani-Expoon sekä maalihuoltoon, joka kärsi eniten tapahtuman osa-alueista myrskystä.

Tapahtumakokonaisuuden onnistuminen sai sääolosuhteista huolimatta hyviä arvioita, jääden viime vuodesta, mutta ollen parempi kuin 2015. Kansainvälinen vertailuluku suositteluindeksi, eli NPS-luku, nousi kuitenkin viime vuodesta selvästi, ollen nyt 57.

Ensi vuonna juostaan toukokuussa

Ensi vuonna Helsinki City Marathon muuttaa elokuulta toukokuulle. Palautekyselyssä kysyttiin joitakin kysymyksiä liittyen tulevaan tapahtumaan.

65 % kyselyyn vastanneista toivoo, että reitti pysyy samana kuin tänä vuonna, 19 % haluaa siihen muutosta. Lähtöajoista eniten kannatusta sai nykyinen klo 15:00. Hyvänä kakkosena tuli klo 12:00 lähtöaika. Lähtöaikatoiveet painottuivat iltapäivään, sillä myös klo 13 ja 14 saivat paljon vastauksia.

Ensi keväälle saatiin hyviä kehitysehdotuksia.  Mm. reitin uudistuksia ehdotettiin ja lisäksi pyydettiin varmistumaan siitä, että usean tapahtuman päivä ei syö HCM:n vaikuttavuutta. Reitille toivottiin lisää viihdesisältöä ja esimerkiksi juomapisteiden sijoittelun tarkistamista. Mielipiteet myös jakaantuivat: osa rakastaa kahden kierroksen reittiä ja osalle yksi kierros olisi paras mahdollinen. Osa haluaa juoksuun enemmän osallistujia, osalle reitillä on jo näillä osallistujamäärillä aivan liikaa juoksijoita.

Myrskystä sanottua

Palautetta antaneita juoksijoita toivottiin kommentoimaan myrskyn tuomaa lisämaustetta avoimiin kommentteihin ja vastauksia saatiinkin runsaasti. Suurin osa oli erittäin positiivisia, sillä myrsky tuntui tuoneen lisävauhtia helteestä kärsineille. Tässä muutama lyhyt nosto palautteista.

”Kiitokset hienoista järjestelyistä ja hatunnosto talkoolaisille, jotka myrskyn ja sateen keskellä jakosoivat litimärkinä kannustaa juoksijoita.”

”Oli ikimuistoinen ja piristävä myrsky loppukilometreillä. Alkoi juoksu kulkea, kun ilma viileni. Onneksi ketään ei sattunut, kun olihan tuuli meren rannalla aika hurja”

"Kaikin puolin onnistunut tapahtuma. Lämmin ilma vähän haittasi, mutta sillepä ei mitään voi. Ukkosmyrsky antoi mahtavan maaliintulon. Ei tarvinnut suihkuunkaan mennä sen jälkeen.”

”Hyvin hoidettu maraton ja mitä keskeyttämiseen myrskyn takia tulee, niin minusta toimittiin oikein, ettei keskeytetty. Mahdollisuus keskeyttämiseenhän aina on, josta kukin itse päättää. Kiitos kovasti kaikille etenkin huoltoporukoissa olleille, säästä huolimatta oli kiva juosta.”

”Kokonaisuudessaan HCM2017 kokemus oli upea ja unohtumaton! En ikinä unohda tätä juoksua!”

”Ihana tunnelma ja kannustus rajuilmasta huolimatta!”

HCM lähtö